Askolan Granit toiveikkaana kompensointi-
mahdollisuuksista
kuntasektorilla

Askolan Granit on nimensä mukaisesti graniittikiviin erikoistunut yritys, jonka liiketoiminta on keskittynyt graniitin jalostuksen, asennuksen, tuonnin ja viennin ympärille. Graniittikivet ovat käytännössä ikuisia ja helppo käyttää uudelleen. Tämä tekee niistä ekologisen materiaalin toimitusjohtaja Asko Heikkilä maalailee. 

Yhä useammin julkisissa hankinnoissa kriteereissä on mukana ekologiseen kestävyyteen liittyviä tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa kilpailutuksen lopputulokseen merkittävästikin. Askolan Granit onkin kompensoinut päästöjään istutapuita.fi palvelun kautta jolloin tavoitteet on pystytty saavuttamaan. 

Heikkilän mukaan vaatimukset vähähiilisyydestä ovat yleistymässä myös kivialalla: “Kuntasektori painottaa julkisissa hankinnoissa nykyään yhä enemmän vihreitä arvoja, jolloin vastuullisilla toimijoilla on mahdollisuus erottautua ja parantaa asemiaan kilpailutuksissa. Olemme nyt onnistuneesti ottaneet ensi askeleet yhteistyössä jolta odotan paljon myös tulevaisuudessa. Tarkoitus on tehdä pidempiaikaista yhteistyötä, sillä tulevaisuuden näkymät tällä sektorilla vaikuttavat hyvinkin lupaavilta.” 

Istutapuita.fi palvelu valikoitui lopulta yhteistyökumppaniksi palvelun selkeyden ja läpinäkyvyyden vuoksi. Luontoarvot ovat olleet aina tärkeitä Askolan Granitille ja nyt löytyi sopiva kanava kantaa kortensa tähän kekoon maapallon säilyttämiseksi. 

Ota yhteyttä!

Haluatko selvittää, miten teidänkin yritys voi olla mukana hiilinieluprojektissamme? Tärkeintä on halu osallistua työhön luonnon hyväksi.

Yritys

Forest Gump Oy
Nousiaistentie 4 LT
00280 Helsinki
FINLAND

Laskutus

Verkkolaskuosoite: 003732031469
Operaattori:
Apix Messaging Oy

Operaattoritunnus: 003723327487

Toimitusehdot

Rekisteriseloste

 

Y-tunnus

3203146-9

Puhelin

+358 40 485 6607

Sähköposti

[email protected]

Copy link
Powered by Social Snap